Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Vankilassa käytiin - ja takaisinkin päästiin

Lempäälän lukion yhteiskuntaopin ryhmä pääsi erittäin, erittäin poikkeukselliselle vierailukäynnille, kun lakitietoa kertailtiin Kylmäkosken vankilassa. Kuulemamme mukaan lukiolaisryhmiä ei oteta juurikaan vastaan, me olimme aivan poikkeustapaus. YHK7 eli lakitiedon kertauskurssi perustuu paljon vierailuihin ja vierailijoihin. Usein opiskelijat toivovat kurssin alussa käyntiä vankilassa, mutta se on jäänyt tähän asti haaveeksi. Usein on saatu tyytyä vankilahenkilökunnan edustajan vierailuun, mutta nyt saimme kokea aivan uudenlaisen vierailupaikan. Ennen matkaa naapurikuntaamme Akaaseen mietimme kovasti pääsisivätkö kaikki takaisin vankilan muurien sisäpuolelta. Kovasti myös odotimme, että voisimme nähdä vankeja, mutta se ei onnistunut. Vankilaan meno oli järjestetty todella sujuvasti. Pääsimme sisään ilman turvatoimia nopealla aikataululla. Vastaan meidät otti apulaisjohtaja, joka oli seuranamme koko muutaman tunnin pituisen opintoretkemme. Aluksi ihmettelimme yleise

Kokoustelua Tampereella

Kuva
Pakkaillessa reppuun kokeita saattoi tiistaina (10.12.2013) huomata käytävillä melkoisen paljon monenkirjavia ilmeitä. Kun yksi puuskahti karvaasta pettymyksestä, toinen selitti kaverilleen tohkeissaan onnistuneesta suorituksesta. Yhteinen ilo tuntui löytyvän siitä, että koulupäivä päättyi tuttuun tapaan kaikilla aikaisemmin. Myös oppilaskunnan hallituksen jäsenet olivat pirteinä. Suunniteltu virkistäytymisiltapäivä oli tarkoitus järjestää juurikin tiistaina Tampereella. Luvassa oli kevyttä epävirallista kokousta ruokailun merkeissä ja melko aikainen vanhan hallituksen hyvästely elokuvissa käymällä. Matka taitettiin kimppakyydeillä. Turhautuneilta huokauksilta ei vältytty, kun autoon ahtautui viisi henkeä. Vaikka sopu sijaa antaa, ei esimerkiksi radiokanavan valinnasta tultu minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen. Huutoäänestyksessäkin tytöt voittivat, mokomat. Muutaman ajo-ohjeen jälkeen jalkauduimme Finlaysonin kompleksin luo. Ravintola oli ennalta päätetty, mutta kun kaikilta oli

Nykytaiteenkurssi, kollaasityö

Kuva
Saara Reiman 12C Kuuletko sen, veden hiljaisen kuiskauksen?
Kuva
MAAILMA YMPÄRILLÄNI PYÖRII Nykytaiteen kurssi, kollaasityö Paula Rauhala 11D

Tie vei Tampereelle 6.11.2013

Kuva
Idän ihmeelliset terrakottasotilaat ja muuta jännää Olli Koskinen Mitä tapahtuu, kun Tampereelle saapuu erä yli kaksituhatta vuotta vanhoja, poltetusta savesta ja Kiinassa valmistettuja, melkein parimetrisiä sotilaita? En tiedä, mutta ainakin Lempäälän lukiolaisten oli pakko mennä rikospaikalle Vapriikkiin katsomaan idän ihmeitä, kuuluisia terrakottasotilaita. Marraskuun alussa kaksi historian kurssia opettajan kanssa lähti matkaan kohti Tamperetta kuin Marco Polo konsanaan. Ohjelmana oli käydä Vapriikissa opastetulla kierroksella ja elokuvissa katsomassa kiinalainen kung-fu-elokuva Grandmaster. Vapriikkireissu sujui kiitettävästi. Säilyimme hengissä, vaikka terrakottasotilaat katsoivatkin varsin tuimasti vierailijoita. Oppaanamme oli nuorimies, joka kertoi kaikenlaista kiinnostavaa tietoa terrakottasotilaista ja niiden valmistuttajasta, Kiinan ensimmäisestä keisarista Qin Shihuangdista. Noin parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua Kiina ei ollut suuri ja yhtenäine

Helsinki jakoi aarteitaan lelulaisille

Yhteiskuntaopin 5.kurssin kohokohta osui keskiviikolle 13. marraskuuta, kun ryhmä vietti koko päivän opintomatkalla Helsingissä. Kurssin teemana on ”vaikutetaan yhdessä” ja sitä käytiin tarkastelemassa pääkaupungissa monelta eri kantilta. Helsinki jakeli aarteitaan, kun opiskelijat pääsivät tutustumaan niin eduskuntataloon, nykytaiteen museo Kiasmaan sekä entiseen presidenttien virka-asuntoon Mäntyniemeen. Matka alettiin jo 8.15 lukion pihasta tuttuun tapaan Mikkolan viininpunaisella bussilla. Heti alkumatkaan kurssin opettaja J.J. eli Johanna Järä iski pöytään tehtäväpaperin, jossa piti analysoida tiistaina nähtyä elokuvaa ”Rouva presidentti”. Silmät vielä ristissä ja kuulokkeet korvilla opiskelijat kävivät papereihin käsiksi, jotta nukkumaan ja korttia pelaamaan pääsisi mahdollisimman nopeasti. Eduskuntatalon luokse saavuimme noin 15 yli 10, meitä oli kehotettu saapuman varttia ennen sovittua aikaa. No, eipä meitä otettukaan sisään kuin vasta puolelta, joten aikaa jäi sop

Syysepidemia

Maisema on kaunis bussipysäkiltä katsoen; syksy värjää puiden lehtiä kirjavilla ruskan sävyillään ja aurinko valaisee ihmisten mieliä vielä viimeisiä kertoja ennen loppuvuoden toivottomalta tuntuvaa pimeyttä. Jossain pimeys on kuitenkin jo alkanut. Suomessa saatetaan nimittäin tavata syksyn porteilla – ja keväällä – kausiluontoisesti esiintyvää abiturientteja riivaavaa sairautta, yo-virusta. Sen oireita ovat mm. pakottava tarve lukea jo opiskeltuja oppikirjoja yhä uudelleen ja uudelleen, muistiinpanojen armoton selailu ja yleinen stressaantuminen. Harvinaisena oireena saatetaan havaita myös oppitunneilla keskittymistä. Taudin ainoa tunnettu parannuskeino on kuuden tunnin istuminen kylmässä, kolkossa ja äänettömässä liikuntasalissa. Ilman eväitä ei istumista tietenkään tarvitse suorittaa – onkin suositeltavaa, että abi ottaisi mukaansa muita vieressä istuvia abeja ihastuttavat eväät, esimerkiksi valkosipulipatongin ja rapisevan sipsipussin. Toivoa on kuitenkin ilmassa. I

Ryhmyilyä

Kuva
 Ensimmäisen jakson puolivälin huitteilla lukion ykkösvuoden opiskelijat kokoontuivat rotoineen Lempoisten kentälle ryhmyilemään. Sattui sopivasti, että alakoululaiset olivat omissa kisoissaan Hakkarissa. Ryhmy-idea on lukiossamme aivan uusi ja tämä ryhmäytymistapaaminen järjestettiin täten ensimmäistä kertaa. Iltapäiväksi osui aivan upean aurinkoinen sää - varmasti loppukesän kauneimpia päiviä. Mikäs siinä oli pelailla yhdessä ulkona auringossa - varsinkin kun tiesi kakkosten, kolmosten sekä opettajien tiukasti työskentelevän sisätiloissa. Reippaasti aloitettiin Jamon vetämällä alkulämmittelyllä: kieputettiin, hypittiin ja venytettiin.  Norsupalloakin pelattiin, mutta kuvaaja innostui niin pelin tiimellyksestä, että unohti kuvata. Sitten seurasikin vaihteleva kirjo erilaisia leikkimielisiä pelejä. Heitettiin renkaita ja tikkoja...  ...pelattiin mölkkyä..  ...petankkiakin pelattiin ja lennokkeja heitettiin..  ..ja välillä palloiltiin. Lopuksi vielä oli tarko

Uudet haasteet

Kuva
Lukiomme juhlasaliin kokoontui tänään 180 miesopiskelijaa ja 130 naisopiskelijaa - siis vahva miesenemmistö. Rehtorillamme oli paljon kerrottavaa niin läppärihankkeen uusimmista jutuista, koulun remontista kuin Japanin matkastakin. Iso joukko opettajiakin esiteltiin; joukossa oli muutama uusi tuttavuus. Toki paljon oli tuttua, varsinkin vanhoille opiskelijoille. Lukionsa aloittavat sen sijaan saivat kuulla vielä paljon asiaa ryhmänohjaajiltaan, kiertää koulun ehkä vähän sokkeloisia käytäviä ja tutustua lukion ruokailusysteemiin. Abien ns. "etuiluoikeus" ei sentään tainnut vielä paljastua. Opiskelijat olivat rentoutuneen oloisia ja kaiketi opettajatkin. Huomenna sitten jo alkaa tosi opiskelu aamusta alkaen ja totuttautuminen uuteen rytmiin ja toivottavasti tehokkaisiin opiskelutapoihin. Lukio-opiskeluun liittyviä vinkkejä voi löytyä myös täältä. http://www.facebook.com/groups/531435253535386/ Toivotan kaikille innostusta tarttua uusiin haasteisiin ja toivottavasti

Vierailu Porin prikaatissa

Kuva
Lähdimme Tampereen keskustorilta (15.5.2013) epäinhimillisen aikaisin bussilla kohti Säkylää ja siellä sijaitsevaa Porin prikaatia. Lempäälän lukiota edustamaan lähti viestijoukoissa kunnostautunut rehtori Hytönen, luutnantti Järä ja herätyskellon teknisten ongelmien kaventama vajaahenkinen Turpo-joukkueemme. Matkan järjestäjänä toimi siis sama taho kuin Turpo-kilpailussakin. Perillä Säkylässä meitä odotti neljä erilaista toimintapistettä: panssariajoneuvoilla ajelu, porilaismuseoon tutustuminen, sotilaan varustuksen kokeileminen ja esittely itse kasarmin elämästä sekä kriisinhallintajoukkojen koulutuksesta. Aikaa meille oli varattu noin tunti jokaista pistettä kohden ja se kuluikin ensimmäisellä pisteellä kuin siivillä, ajellessamme panssariajoneuvoilla metsässä. Porilaismuseossa näimme vitriinin takaa mm. von Döbelnin hopeiset kannukset, jotka Mannerheim oli lahjoittanut museolle. Tämän jälkeen pääsimme maistamaan ja vertaamaan armeijan muonitusta oman k

Äikän tuotoksia osa 2

Asun lähellä Säijää Siellä asuu monta paidatonta äijää He vain viljelevät maita Näin on asian laita Säijäläisten tapa viettää päivää Seisoi pieni poika Ryynikässä Tuijotteli kuin pata ässä Yht´äkkiä joku huusi Metsässä kaatui kuusi Ei ollut hällä hätää tässä. Pieni tuppukylä Kulju Yksi talo kuin mulju Kaipaisi vähän remonttia Voisi vaikka suurentaa tonttia Siihen sopisi pieni pulju. Yksi mies asui Hauralassa ammatiltaan kaupan kassa salille lähdön aika on aika siis vallaton tavoitteena kasvava massa. Elämä Elämässä on käännekohtia joita pitää pohtia Isä meidän elämän käsikirjoittaa, jokainen kuitenkin itse sen ohjaa. Onko elämä ruusuilla tanssimista vai pimeillä kujilla eksymistä? Elämä ei ole aina valssi joskus tulee vastaan farssi Aviokriisi, performanssi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan kuin juoksu Paavo Nurmen. Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato. --- Elämä ja Pekoni Elämä kuin nä

Äikän kolmosen tuotoksia

Kuva
Lehti valkoinen, paksu tippuu alas vauhdilla lehti minun laskeutuu kämmenelleni Aamulehti.     Rakkaus kahlitsematon, yhdistävä tuo samankaltaiset yhteen itsekin olen saman kokenut välittäminen.     Kaipaus suru puserolla kyynel vierii poskella odotin sinua viereisellä koskella ikävä. Mopo iso sininen kyyti niin tasainen kuljettaa ystävien luo minua Aprilia.        Salaa varjojen verhossa hiljaa hapuillen humussa Elossa kuljen kaukana täältä Piilossa. Don Tami aurinkokuningas, legenda boom boom boom backhand, forehand   legend, brother Juhani.

Hälsningar från Sverige!

Kuva
  Lempäälän lukion ruotsin kulttuurikurssilaiset lähtivät kohti Tukholmaa maanantaina 22.4. Matka taittui mukavasti bussilla ja laivalla. Tiistaiaamuna saavuimme ystävyyskoululle ja aloitimme ryhmätöiden tekemistä koulun oppilaiden kanssa. Loppupäivä vietettiin retkeilymajalla ja Tukholmassa.     Keskiviikkona lähdimme katsastamaan Uppsalaa, jossa vierailimme kirkossa ja museossa. Saimme myös hieman vapaa-aikaa tutustua Uppsalan keskustaan. Ruuhkien takia suunnitelmat menivät illan osalta hieman uusiksi, mutta päädyimme lopulta viettämään porukalla texmex iltaa retkeilymajalla. Torstaina esitimme koululla ruotsalaisten oppilaiden kanssa yhdessä tekemämme ryhmätyöt. Esitysten jälkeen lähdimme Tukholmaan tutustumaan nähtävyyksiin, joita ruotsalaisten oli määrä esitellä meille. Päivään Tukholmassa sisältyi myös vapaa-aikaa, jota jokainen käytti haluamallaan tavalla, esim. shoppaillen tai aurinkoisesta säästä nauttien. Lähdimme torstai-iltana laivalla kohta kotia ja olimme per

Matka Venäjälle

Kuva
Ma 22.4. Matka alkaa. Kokoonnuimme Lempäälän lukion pihaan kahdeksaksi ja pääsimme aikataulussa aloittamaan retken kohti naapurivaltiota. Rajalle ei ollut pitkä matka, ja siellä pysähdyimme ensimmäisen kerran syömään. Ruuan jälkeen matka jatkui kohti tullia. Suomen tullista pääsimme nopeasti eikä Venäjän tullissakaan ilmennyt ongelmia,joten rajan ylittäminen tapahtui nopeasti. Venäjän puolella vaihdoimme euroja rupliksi pienen myymälän alakerrassa. Jatkoimme matkaa Pietariin ja poikkesimme Viipurissa nopeasti. Pietarissa olimme ennen kello kahdeksaa illalla, tietysti paikallista aikaa. Veimme tavaramme koululle, jossa yövyimme. Koska majoittumisen jälkeen jäi vielä aikaa,päätimme lähteä tutustumaan Pietariin. Palasimme koululle kymmenen jälkeen ja hiljaisuus alkoi klo 23.30. Ti 23.4. Heräsimme seitsemältä aamulla, sillä aamiainen alkoi klo 7.40. Söimme aamiaisen koululla, minkä jälkeen lähdimme bussilla yliopistolle, joka sijaitsee keskustan ulkopuolella. Koululla tapasimme suom