Vankilassa käytiin - ja takaisinkin päästiin
Lempäälän lukion yhteiskuntaopin ryhmä pääsi erittäin,
erittäin poikkeukselliselle vierailukäynnille, kun lakitietoa kertailtiin
Kylmäkosken vankilassa. Kuulemamme mukaan lukiolaisryhmiä ei oteta juurikaan vastaan,
me olimme aivan poikkeustapaus.
YHK7 eli lakitiedon kertauskurssi perustuu paljon
vierailuihin ja vierailijoihin. Usein opiskelijat toivovat kurssin alussa
käyntiä vankilassa, mutta se on jäänyt tähän asti haaveeksi. Usein on saatu
tyytyä vankilahenkilökunnan edustajan vierailuun, mutta nyt saimme kokea aivan
uudenlaisen vierailupaikan.
Ennen matkaa naapurikuntaamme Akaaseen mietimme kovasti
pääsisivätkö kaikki takaisin vankilan muurien sisäpuolelta. Kovasti myös
odotimme, että voisimme nähdä vankeja, mutta se ei onnistunut.
Vankilaan meno oli järjestetty todella sujuvasti. Pääsimme
sisään ilman turvatoimia nopealla aikataululla. Vastaan meidät otti apulaisjohtaja,
joka oli seuranamme koko muutaman tunnin pituisen opintoretkemme.
Aluksi ihmettelimme yleisesti vankilaa, sekä ulkoa että
sisältä. Emmehän me nuhteettomat kansalaiset olleet ennen vankilassa käyneet.
Toivottavasti emme tule uudestaan käymäänkään, asiakkaan roolissa.
Aulassa oli suuri pienoismalli vankilan alueesta. Sen
ympärillä meille kerrottiin yleistietoa sekä esiteltiin vankilan
”kokoonpanoa”. Oli erilaisia
vankiosastoja, kirkkokappelia, jalkapallokenttää, jalkapallokenttää ja niin
edelleen.
Kun olimme tutustuneet vankilaan pintapuolisesti, jatkoimme
yläkerran kokoushuoneeseen, jossa saimme yksityiskohtaisempaa tietoa
diaesityksen myötä. Muistin syövereihin jäi muun muassa luku 135, vankien
lukumäärä sillä hetkellä.
Pääsimme perehtymään myös rikosseuraamuslaitokseen itsessään
tarkemmin ja meille iskostettiin monien esimerkkien ja tarinoiden myötä
vankilan tehtävästä pyrkiä saattavaan vangit tulevaisuudessa kunnon
kansalaisiksi.
Seuraamme liittyi myös vanginvartija. Iloiseksi
yllätykseksemme molemmat esittelijöistämme olivat lempääläisiä. Lopuksi
pääsimme näkemään oikeita vankilaolosuhteita. Kävimme kahdessa eristyssellissä
(olivat tyhjiä), joissa vankeja säilytetään erityistapauksissa. Enintään 14
päivää yksin huoneessa, jolla pinta-alaa oli naurettavan vähän.
Lopuksi pääsimme näkemään myös sisäliikuntahallin. Halli oli
yllättävän laadukas, isoin Kylmäkosken alueella. Myös kirkkoon pääsimme
vilkuilemaan. Samassa tilassa oli sopuisasti niin luterilaisuutta,
katolilaisuutta ja ortodoksisuutta. Tilassa oli myös vihitty avioliittoon
ihmisiä useamman kerran.
Kierroksemme jälkeen teimme tärkeän laskutoimituksen
päästyämme bussiin: kaikki olivat päässeet myös pois ja ryhmämme oli täysissä
voimissaan tämän erilaisen ja mielenkiintoisen kokemuksen myötä!
Antti Raunio
Kommentit
Lähetä kommentti