Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Maailman toiselta puolelta

Kuva
Olen Ilmari Alenius, Lempäälän Kuokkalassa asuva Lempäälän lukion opiskelija. Olen viettänyt viimeiset kymmenen kuukautta Sydneyssä vaihto-oppilaana, mistä kuuluu kiitos Lempäälän Rotaryklubille. Ajatuksen lähteä vuosivaihtoon sain lukion ensimmäisellä luokalla ja pyysin neuvoa koulun opinto-ohjaalta Hannu Tiensuulta. Häneltä sain vaihtoehdot useisiin eri organisaatioihin ja päädyin Rotaryyn. Vaihtovuoteni ajoitus on loistava; se ei häiritse ollenkaan lukion kolmannella vuosikurssilla alkavia ylioppilaskokeita, vaan toimii välivuotena lukion toisen ja kolmannen luokan välissä.        Lähtö koitti 20.7. neljäntoista muun Rotary-vaihto-oppilaan kanssa Helsinki-Vantaan terminaalilta yhteisenä päämääränä Australia. Välietappina oli Singapore, jossa vietimme kolme päivää, minkä jälkeen jatkoimme kukin ominpäin matkaa eri osiin Australiaa. Sydneyn lentokentällä minua vastassa oli host-perheeni, johin olin tutustunut sähköpostin avulla aikaisemmin ennen lähtöäni. Jännitys vaihtui nau

Ihan Huippu tapaaminen!

Kuva
Eurooppa-päivänä 9.5. lähdimme Helsinkiin asti 260 muun lukiolaisen kanssa pohtimaan eurooppalaisuutta Suomen Lukiolaisten Liiton järjestämään Huipputapaamiseen. Osallistujia tuli 146 lukiosta eri puolilta Suomea luomaan lukiolaisten visiota Euroopan tulevaisuudesta.  "Mitä Euroopasta tulee isona?" oli ennakkomateriaalin otsikko. Aikaa ei ollut kovinkaan syvällisesti aiheeseen perehtyä ennen tapahtumaa, mutta puolentoista tunnin automatkan aikana ehdimme saamaan tarpeeksi kattavan näkemyksen asioista. Tapahtuma alkoi kello 9:00. Meidät oli ennalta jaettu ryhmiin, joissa mietittiin erilaisia Eurooppa-aiheisia kysymyksiä. Minun ryhmäni tehtävänä oli suunnitella vaihtoehtoja sille, kuinka voitaisiin vahvistaa yhteistä eurooppalaista identiteettiä. Kysymys oli haastava, sillä kaikki suomalaiset eivät koe eivätkä välttämättä haluakaan kokea itseään eurooppalaisiksi. Päivän lopuksi, keskusteltuamme lähes 9 tuntia omissa ryhmissämme ryhmäläisten, Eurooppa-asiantuntijoiden sek

Team Lelu armeijan leivissä

Kuva
Perjantai 2.5.2014, kello 0745, Lempäälän eteläinen pikavuoron pysäkki. Valkoinen bussi Puolustusvoimien logoilla ja merkinnöillä varustettuna hidastaa pysäkin kohdalle. Baretilla ja aurinkolaseilla varustettu armeijan harmaisiin pukeutunut vilkaisee sekunnin sadasosan ajan allekirjoittanutta ja rehtori Hytöstä, kun pomppaamme sisään. Matka kohti Santahaminaa on alkanut. Lukioltamme retkelle osallistui opiskelijoista allekirjoittanut ja Olli Koskinen, opettajista Johanna Järä, Jarmo Lehtinen ja Erkki Hytönen. Osa oli päässyt bussiin jo 0715 Keskustorilta, kun muutamat napattiin matkalla messiin. Mukana retkellä oli opiskelijoita, rehtoreita ja opettajia Myllypuron yläasteelta ja Pirkanmaan alueen lukioista (mukaan lukien vaihto-oppilaita ulkomailta) sekä Henkisen maanpuolustustoimikunnan jäseniä. Bussimatkalla vireyttä pidettiin yllä jakamalla tietoa Santahaminasta ja iäkkäämpien herrojen palvelusajoista sekä varusmiespalveluksessa että Kadettikoulussa. Bussissa nököttämisen tie