Rei-ma
Illan rauha on laskeutunut nauhakaupungin ylle. Laskevan
auringon viimeiset säteet maalaavat taivaan rannan lohenpunaisella hehkulla.
Muuten maisema on raukean sininen. Aika tuntuu pysähtyneen. On kuin ilmojen
haltijalta olisi juuttunut kaukosäätimen nappi pohjaan.
Tiheäoksisen pihlajan oksilla istuu parinkymmenen yksilön parvi
tilhiä. Ne nakertavat jäisiä marjoja pihin pihlajan oksistossa ja kiroavat
kohtaloaan: ”Pitikin asettua Pohjolan kylmään kolkkaan!”.
Mutta mitä nyt? Parvi lehahtaa paniikinomaiseen räpiköivään lentoon.
Mutkan takaa Rutaperäntien suunnasta pyyhältää esiin mustaakin mustempi hahmo.
Ilmestys ei ole suuren suuri, mutta vinha vauhti saa tilhiparven tarkentamaan
katseensa tummaan tulijaan. Onko se ihminen vai itse viitapiruko sieltä tulla
porhaltaa?
Parven johtaja päästää nokastaan rauhoittavan rääkäisyn:
ihminen on. Se on taas se Mäkinen. Johtaja-tilhi tarkentaa katseen kulkijan
kasvoihin ja huomaa silmissä tutun kiillon. Tuo katse on jo vuosikymmenten ajan
pakottanut paatuneimmankin moottorinrassaajan siirtämään ajatuksensa pytyn
viilauksesta kolmannen asteen yhtälöihin.
Nyt on kuitenkin kyse jostain aivan muusta. Silmien
kiillossa on toinen sävy ja tilhi tietää, mistä on kyse. Mäkinen jahtaa taas
demoniaan. Demoni on johtaja-tilhenkin silmille näkymätön, mutta se tietää,
että siinä se kirittäjä kulkee, Mäkisen edellä. Tilhi on nimittäin seurannut
kyllin läheltä kuullakseen tarkoilla korvillaan Mäkisen huulilta karkaavan
rytmikkään puuskahduksen: ”Rei-ma, Rei-ma, Rei-ma…”. Aina sen askeleen edellä,
kuten Euroopan mestarin arvolle sopii.
Ps. eikö jutun juoni auennut? 16 opehuoneen tarmokasta Taunoa
ja ahkeraa Ansaa ottaa osaa tiukkaan kisaan työpaikkojen mestaruudesta. Kisaa
on käyty viikko ja joukkueella 180 tunnin edestä hikipisaroita vuodatettu,
mutta tämä on vasta alkua. Hopee on häpee, going for the gold!
Kampanjasta lisätietoa täältä:
Kommentit
Lähetä kommentti