Lempäälän lukio Ranskassa: Festival des Arts 2013
7.-12. päivä huhtikuuta Lempäälän lukio edusti Suomea Lochesin kylässä Ranskassa tänä vuonna kuudetta kertaa järjestetyillä taidefestivaaleilla. Tänä ja viime vuonna LeLulta on koottu ryhmä oppilaita edustamaan Suomea eli esittämään tapahtumassa suomalaisuutta ja Suomea kuvaavia tanssi- ja musiikkiesityksiä. Viime kerralla esitys koostui videokuvalla höystetystä tanssista, mutta tänä vuonna jo kokeneina konkareina tapahtumaan panostettiin isommalla porukalla, ja show`ta lähdettiin laajentamaan livebändin vahvistuksella.
Eräs viikon ainoista aurinkoisista kesäpäivistä. Kuvaa Lochesin pikkukylän keskustasta. |
Ranskalaisten oma esitys, pätkä Les Miserablesista |
LeLun porukka lähti luomaan esitystä yhteisymmärryksessä parista asiasta: Suomen esitys pidetään reippaana, kovalla meiningillä ja painotetaan vähän uudempaa musiikkia ja tyyliä yleensä. Esityksestä rakentui lopulta yhteennidottu kokonaisuus, johon sisältyi pätkiä vajaasta kymmenestä suomalaisesta eri tyylilajin musiikkikappaleesta, joiden tahtiin koreografioitiin tanssi. Suomen esitys erottuikin selvästi muista maista, ja vain Puolalla oli Suomen lisäksi paikalla liveyhtye: muiden maiden esitykset koostuivat lähinnä juuri laulusta ja perinteisistä sekä moderneimmista tansseista.
Tällaista porukkaa meiltä sinne sitten lähetettiin. |
Paikanpäällä itse tapahtuman aikana osanottajille järjestettiin monenlaista toimintaa. Jokapäiväisten festivaaliesitysten lisäksi kylän keskellä kohoavaan keskiaikaiseen linnaan järjestettiin pienimuotoinen kierros, lähikaupungissa vierailtiin tutustumassa ranskalaiseen kaupunkielämään ja illalla esitysten jälkeen oppilaille järjestettiin yhdessäoloa pienen purtavan kanssa. Yhtenä viikon kohokohdista oli myös "kansainvälinen lounas", jonne jokaisen maan oppilaat toivat kotopuolesta tyypillisiä herkkuja. Tapahtuman isännöitsijät painottivat kovasti vieraisiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista, ja iltaisin majapaikassa kaiken suunnitellun ohjelman jälkeen vietettiinkin vielä pitkän aikaa muiden osanottajien seurassa.
Kommentit
Lähetä kommentti